Taas yhden aikakauden loppu häämöttää...

Aika täällä Lempäälässä käy vähiin. Täytyy välillä pitää taukoa pakkaamisessa ja kirjotella kuulumisia :). Ensi viikko majaillaan tytön kanssa Hämeenlinnassa. Teemu ja Puuska suuntaa nokan kohti Ruotsia jo tiistaina. Päämääränä Espanja ja sinne me tytöt lennetään sitten lauantaina. Uusi hyppy tuntemattomaan, nyt tosin huomattavasti suurempi, kun koskaan ennen!

Tätä on pyöritelty jo pitkään. Nyt siihen avautui mahdollisuus ja siihen tartutaan. Teemu pystyy kulkemaan töihin myös Espanjasta. Tulee työnantajalle jopa halvemmaksi. Mun ei tarvi töihin mennä vielä pitkään aikaan. Aika näyttää menenkö Suomessa enää ollenkaan. Varmaksi ei pysty sanomaan kauan ollaan, alustavasti toukokuun loppuun. Jos ei viihdytä, niin helposti pääsee pois aiemminkin, no worries ;).

YRITÄN varmaan kirjotella kuulumisia tänne useammin. Tulevaisuudessa painottuu varmasti joka päiväiseen elämään enemmän... russelirikastahan tää elämä edelleen on, kun Puuska tossa vielä pyörii. Olis kyllä mahdollisuus jättää se Suomeen, mutta en halua. Varmasti olis helpompaa ilman koiraa, varsinkin, jos alkuun asutaan kerrostalossa. Mulle se nyt ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Asioilla on tapana järjestyä :).

Puuska on kaivannut Jazia. Eipä se ihme ole, kun elänyt 6,5 vuotta elämästään toisten koirien kanssa ja yllättäin onkin yksin :/. Tytön kanssa on lähentynyt selvästi. Ekoina viikkoina söi tosi huonosti ja oli kotona vähän apaattinen. Ulkona paineli kuitenkin vanhaan malliin. Nykyään syö jo paremmin ja on oma itsensä. Ruoka vaihdettiin raakaruoasta laadukkaaseen kuivaruokaan muuton takia.  

Semmosta tällä kertaa. Tai vähän kyllä muutakin, mutta se selviää aikanaan ;D.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puuskan leikkaus...

Harrin treenit ja yleistä löpinää...